Jukkiksen parhaat Silloin kun jotain tulee mieleen...

Tuhoaako joku taho Suomea?

Otsikko on tietoisen provosoiva, mutta myös aiheellinen. Sen olisi voinut kysyä myös, ohjaako joku näitä pakolaisvirtoja tai sitten sen oikea muoto tietenkin kuuluisi, tuhoaako joku tietoisesti itä-Euroopan maita, joihin myös piskuinen Suomemme lasketaan. Onko käynnissä operaatio jolla joku pyrkii tietoisesti heikentämään talouttamme, ja sen myötä meidän kaikkien hyvinvointia? Kysymys kuulostaa kylmiltään silkalta paranoialta a´la illuminaattinen vehkeily, mutta saahan sillä silti spekuloida.

Asioiden karkeaa taustaa

Itä-Euroopan ja erityisesti Suomen tasainen ajautuminen taantumasta lamaan, ja tuolla kaakkoiseuroopan puolella puhdasveriseen köyhyyteen on tietenkin pitkällinen prosessi. Yksi syy miksi näihin maihin iskee suhdanteet pahimmin, on tietenkin jo vuonna 2009 alkaneessa teollisuustuotannon siirtymisessä Kiinaan. Raskasteollisuus kun on perinteisesti ollut itäeuroopan heiniä, ja jostakin kumman syystä se iski kipeimmin juuri suomalais-ugrilaisiin kansoihin: baltianmaihin, Unkariin ja Suomeen, jonka metsäsektori nosti kytkintä samaan aikaan kun metalliteollisuus pakkasi niin ikään kamansa.

Asetelma olikin odottamassa kun Kreikan talouskriisi puhkesi. Se iski kipeimmin luonnollisesti eteläiseen Eurooppaan, ja jossain määrin pieniin reunavaltioihin, joka Suomen kohdalla tarkoitti taantumaa. Jälleen kerran suonenisku koetteli myös itäistä Eurooppaa siinä missä Espanjaa tai Kreikkaa. Sen sijaan Saksa hyödynsi tilaisuutensa ja siirtyi ainoana elvyttävään talouspolitiikkaan, jonka mahdollisti pikkumaiden vyönkiristykset. Saksassa tuotanto ja työllisyys on tasaisesti kasvanut. Erityisesti Slovakia mutta myös Saksa, Belgia ja Itävalta ovat lisänneet tuotantoaan. Saksan talous on ollut euroalueella erittäin kilpailukykyinen, ja niinpä Saksan ja sen talouteen läheisesti kytkeytyneiden maiden taloudet ovat menestyneet paremmin kuin muut euromaat. Lieneekö tämä sitten vanhaa preussilaista oppia, että sodat – myös taloussodat – on syytä pitää rajojen ulkopuolella, en tiedä, vai ovatko asialla vanhat kunnon amerikkalaiset, joiden mielessä köyhtyvä Eurooppa sopii mainiosti heidän suunnitelmiinsa. Meidänhän täytyy pitää mielessä, että Saksa ei ole vieläkään itsenäinen valtio, vaan amerikkalaismiehityksessä.

 

Taloudellinen alasajo talouspakotteilla ja asekaupoilla

Sitten tuli Ukrainan kriisi ja sitä seuranneet talouspakotteet. Suomi menetti tärkeimmän vientimaansa amerikkalaisten painostuksesta, ja nämä tuottavuushypyt pitääkin nähdä tätä taustaa vasten. Lukuja ei ole tahdottu paljastaa vieläkään, niitä on julkisuudessa korkeintaan vähätelty, mutta on selviö, että tämä on tämänkertaisen ahdingon primus motor. Pakotteet tuntuivat iskevän kaikkein väkevimmin jälleen kerran itä-eurooppaan, ja niiden taloudet lähtivät viimeistään nyt syöksykierteeseen. Seurauksena oli jälleen kerran lama, aivan kuten vuonna 1991, jolloin neuvostoliiton kaatuminen lopetti idänkaupan niin tehokkaasti, että se melkein kaatoi Suomen perässään. Niin tälläkin kertaa.

Amerikkalaiset ovat kiristyspolitiikan mestareita, ja hyödyntäen tilaisuuttaan kauppasivat itä-euroopan maille kallishintaisia asejärjestelmiä suoraan amerikkalaisista asetehtaista. Verukkeena politiikot puhuivat Venäjänuhasta, joka oli paitsi lapsellinen, myös äärimmäisen epärealistinen uhkakuva, ja asian taustalla pitääkin nähdä mahdolliset vastakaupat jenkkien kanssa. Virokin hankki kallishintaisia panssarivaunuja, joita tuskin voinee hyödyntää tehokkaasti muuna kuin PR-tempauksena. Suomemme joutui vastaavan kiristyspolitiikan uhriksi, jonka näkee jo siitä, että puolustusrahoja on pikemmin nostettu jotta saadaan ns. nato-yhteensopivaa kalustoa suoraan Montanan asetehtaista. Amerikkalaisia kun ollaan, niin mitään vastakauppoja ei oikeasti tietenkään tehdä, mutta se sanotaan vasta sitten, kun on miljardit saatu ensin omalle tilille.

Pakolaiskriisin arkkitehdit

Tämä ei tietenkään riitä, ei alkuunkaan. Pakolaiskriisi on jälleen yksi tempaus, jonka organisoijaksi on huhuttu CIA:ta. Vaikka tämä onkin lähinnä konspiraation tasolla olevaa pohdintaa, on pakolaisaallossa silti tiettyjä elementtejä, jotka tuntuvat hämäriltä. Pakolaisvirrat tuntuvat liian hyvin rahoitetuilta, organisoiduilta ja keskusjohdetuilta ollakseen vain spontaania väkiryntäystä. Viestikanavat pelaa, huolto- ja etappiporras (ihmissalakuljettajat) ovat liian trimmattuja hoitaakseen moisen määrän ihmisiä, ja kaikilla tuntuu olevan kymppitonni rahaa kuin jonkinlaisena starttirahana. Erikoisinta että näitä tulee aina kerralla yhteen ja samaan maahan aiheuttamaan hämmennystä ja sekasortoa. Joku tuolla jossain on vain ottanut Suomen maalikseen, ja ohjaa niitä tänne. Toinen selkeä maali on ollut Unkari. Lieneekö sillä jotakin tekemistä, että Unkarin sisäpolitiikassa Venäjän energia on aina ollut tärkeässä roolissa, ja amerikkalaiset vain haluavat muistuttaa pakolaisvirran syöttämisellä mitä he ajattelevat kaasuputkien vetelystä maiden välillä?

Jos puhutaan tästä pakolaisaallosta tarkemmin ja sen käynnistäjästä, pitää syyttävä sormi osoittaa kohti Turkin hallitusta. Se teki tietoisen päätöksen vapauttaa afrikan maat viisumivaateesta, joka aikaansai Afrikasta kokonaisen hyökytulvan paremman elämän perässä. Sen jälkeen se avasi rajansa sekä Syyrian että irakin kanssa, ja synnytti episodin jonka kanssa mekin nyt painiskelemme. Turkin hallitus oli vieläpä niin kiero, että vaikka se salli vapaan maahantulon, yhtään työlupaa se ei myöntänyt. Näin se ikään kuin pakotti väkimassan liikkeelle kohti Bulgariaa, Unkaria ja Kroatiaa – määränpäänä kaukainen Ruotsi ja erityisesti Suomi. Alleviivatakseen tätä se lopetti rajavalvonnan kokonaan itä-euroopan puoleisella rajallaan, ja suorastaan yllytti lähtemään kohti suomalaisia puurolautasia. Oma kysymyksensä on sitten, onko tämä Turkin hallituksen omaehtoinen päätös vai onko tässäkin taustalla amerikkalaista diplomatiaa ja painostusta.  Se olisi hyvä tietää.

 

Tämä kirjoitelma voi tietenkin olla vain tavanomaista vainoharhailuani. Saattaa hyvinkin olla että kyse on vain sarjasta onnettomia yhteensattumia, mutta silti siinä vaistoaa jotakin kaavamaistakin. Erityisesti sen, että uhreina tuntuvat kerta toisensa jälkeen olevan sekä Unkari että Suomi.  Haluaako joku tuhota nämä maat niin taloudellisesti, aiheuttamalla siirtolaistulvia, pakottamalla ne säästöpolitiikkaan, asekauppoihin ja katkaisemalla niiden kauppasuhteita. Ajan saatossahan tiedämme oikean vastauksen, mutta nyt on asiasta tyydyttävä esittämään vain hämäriä vihjailuja.

 

Turkin osuudesta pakolaisaallon luomisessa:

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1443672839358

muuta kiinnostavaa:

http://sosialismi.net/blog/2009/03/22/eun-teollisuustuotanto-romahti-vuo...

http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-03-11_003.html?s=0

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Niin, ja Putinillakaan ei ole vältttämättä puhtaat jauhot pussissa Syyriassa eli aiheuttaa aikamosen vyöryn just siksi.

Rolle Törnroos

Blogistin kysymys on aiheellinen ja ajankohtainen. Salaliittoteoriitikkoja on aina vähätelty ja naureskeltu, muka vainoharhaisina. Mutta salaliitot eivät ole harhaa. Maailman vanhin salaliitto on vapaamuurarit ja sen edeltäjät temppeliherrat.
Vapaamuurareita on moneen lähtöön. Kun asteita on kaikkiaan yli 30, niin 1-5 asteella olevat vapaamuuraiti eivät osaa edes uneksia, mitä kaikkea vastaan tulee, kun pääsee, jos pääsee esim 33 asteelle, jolloin on jo täysin valaistunut eli illuminaatti.
Vapaamuurareiden toimintaperiaatteita on jäljitelty monissa muissakin järjestöissä, joista Bilderberg-ryhmä on tunnetuin. Ryhmän jäsenistä monet ovat myös vapaamuurareita mm. kaikki ryhmän perustajat, joista yksi on ylitse muiden, nimittäin amerikanjuutalainen ökypankkiiri Rockefeller.
Ryhmä perustettiin Hollannin kuningashuoneen aloitteesta jo 1950-luvulla toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Ensimmäinen kokous pidettiin Hollanissa hotelli Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä. Perustavaan kokoukseen oli kutsuttu USA:n ja Euroopan johtavia pankkiireja, monikansallisten suuryritysten johtajia, johtavia oikeistopoliitikkoja ko. maista ja valtamedian edustajia myös ko. maista.
Ryhmän päämääränä on aikaan saada "uusi maailmanjärjestys", joka toteutetaan pienin askelin, Monnet-suunnitelman mukaan. Monnet oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Kansainliiton apulaispääsihteerinä 1920-luvun lopulla. Monnet laati ensimmäisen suunnitelman Euroopan Yhdysvalloista. Se suunnitelma on pohjana nyt meneillään olevassa hankkeessa muodostaa Euroopasta liittovaltio.
Se tarkoittaa, että kansallisvaltiot lopetetaan ja valta siirtyy pääomapiireille.
Ainoa tapa saada kansat hyväksymään, joskin pitkin hampain Bilderberg-ryhmän suunnitelmat on kriisit ja katastrofit. Synnyttämällä kriisejä, kuten eurokriisi ja nyt pakolaiskriisi murretaan kansalaisten vastarinta suurille muutoksille ja päästään siten tavoitteisiin.

Vastaus siis blogistin kysymykseen on se, että nyt meneillään olevien kriisien takana on salaliitto ihan oikeasti.

Jukka Nieminen

Minä epäilen että nämä voi olla jotain operaatioita suurvaltapoliittisessa pelissä. ja me kaikki - niin irakilaisen autiomaan asukki kuin kuusimetsän kätköissä elelevä suomalainen - on kaikki mukana tässä samassa pelissä.

me tavalliset ihmiset ei vaan voidakaan nähdä kokonaiskuvaa. Me ollaan vähän kun sokeat tunnustelemassa elefanttia. Yksi tutkii häntää, toinen kylkeä ja kolmas kärsää ja kaikki kuvailee saman asian eri tavoin.

mutta oli totuus mikä tahansa, näen että joku tietoisesti haluaa aiheuttaa taloudellista kuin sosiaalistakin harmia ensisijaisesti Unkarille ja sitten vielä bonuksena Suomelle. Motiiveita voi täältä sammakkotasolta vain arvailla

Cenita Sajaniemi

Muutama asia mietityttää' eli;
- miksiköhän tuo Amerikan juutalainen, herra X. piti juuri Suomea sopivana muslimeiden maana?

- miksi juuri nyt kansainvaellusten aikana Arabiemiraatit yms. ovat luvanneet rakentaa ja rahoittaa Saksaan 200 moskeijaa (nyt aluksi?). Tietenkin herää ajatus Euroopan islamilaistamisesta. .... ja kyllä, ehdottomasti matkat on järjestetty.... muuten on vaikea ymmärtää se, että lukutaidottomat tietäisivät/osaisivat matkata esim. Suomeen.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Ainakin Suomen eliitti ihailee sokeasti Amerikan korporaatiokapitalismia ja tuhosi amerikkalaisten käskystä kauppasuhteet Venäjän kanssa.

Samalla Suomi pakotetaan ottamaan Nato-joukkoja alueelleen, kun maa on velkaantunut riittävästi yksityispankeille.

Samalla maa sitoutuu hamkkimaan kallista sotakalustup Jenkeistä lainansaannin varmistamiseksi.

Jenkit kusettivat Suomea Hornet vastakaupoissa. Vastakaupat Suomesta jäivät toteutumatta lähes 100%.

Kyllä voidaan puhua jonkinlaisesta suunnitelmallisesta maitten tuhoamisesta.

Rolle Törnroos

Mainittakoon vielä edellisen jatkeeksi, että Hollannin kuningashuone on suuri osakkeenomistaja monikansallisessa Shellissä.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Rolle, ne on niitä kansainvälisiä hyväveli-verkostoja.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Otsikossa oleva kysymyksesi on hyvä, mutta arviosi Itä-Euroopan maiden kehityksestä virheellinen. Jos tarkastellaan ostovoimakorjatun kansantuotteen kehitystä suhteessa Euroopan keskiarvoon, Itä-Euroopan maat ovat menestyneet hyvin ja Baltian maat erinomaisesti. Jos EU:n keskimääräistä ostovoimakorjattua kansantuotetta merkitään luvulla 100, suhteelliset muutokset prosenttiyksikköinä välillä 2009 - 2014 ovat seuraavat. Suomi -6, Viro +11, Latvia +11, Lirttua + 17, Puola + 5, Tsekki +1, Slovakia +5, Unkari +4.

Tietolähde:
http://ec.europa.eu/eurostat/tgm/table.do?tab=tabl...

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Missä mennään tänä päivänä pakolaiskysymyksessä Euroopassa ja Suomessa. Toivottavasti tämä ei tapahdu Suomessa.
http://www.bbc.com/news/world-europe-34422558

Katsoin eilen Kioskin, jossa Paavo Väyrynen kertoi oman näkemyksensä pakolaisten osalta. Jos jossakin olen samaa mieltä Paavon kanssa, niin tässä. Hartain toiveeni on, ettei Euroopassa tilanne huonone niin paljoa, että joudun olemaan monesta muustakin asiasta Paavon kanssa samaa mieltä.
Oltakoon Paavosta mitä mieltä tahansa, on hänellä joskus sellaisiakin mielipiteitä joita ehkä olisi syytä kuunnella edeltä käsin eikä päivitellä jälkikäteen. Ja Paavo osaa sen itsekin.

http://areena.yle.fi/1-2773893

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Venäjä=Putin ja FSB haluavatkin vähän säpinää eurooppaan,tässsä pakoilaiskriisissä sitä on,,kremlistä katsottuna !

Jari Rauhala

Tuossa tapauksessa Jari Pirppu Putinilla ja FSB:llä on suomalaiset "myyrät" avaamassa rajoja ja pitämässä ne auki. Ensimmäisenä tulee mieleen hallitus ja siellä Orpo ja sss-pojat. Hehän voivat hetkessä sulkea rajat, vai?

Muistaakseni olen lukenut jopa suomalaismediasta Putinin lausuntoja, että arabikevät kuvio ei pääty hyvin, jos sen annetaan jatkua. Ilmeisesti venäläisten näkökulmasta sen annettiin joko tarkoituksella tai Usa / lännen kyvyyttömyyttä mennä eteenpäin. Kuka nyt huonoa työtä jaksaa kauan seurata vierestä?

Jukka Nieminen

"Putinilla ja FSB:llä on suomalaiset "myyrät" avaamassa rajoja ja pitämässä ne auki"

Tässä tapauksessa myyriä pitäisi olla vähän laajemmaltakin. Ensin tietenkin Turkin hallituksessa joka tunnetusti on linjannut politiikkansa hyvin amerikkalaismyönteiseksi. Sen jälkeen pitäisi ote olla tietenkin myös Angela Merkeliin ja Saksan liittotasavaltaan. Ei oikein kuulosta uskottavalta. Erityisesti kun painostuksen kohteiksi ovat joutuneet Unkari ja Suomi jotka ovat taloudellisesti riippuvaisia Venäjästä ja sitä kautta pitkäikäisiä venäläisten kavereita. Jostain syystä yksin tällä pakolaiskriisillä niille tunnutaan aiheuttavan sosiaalista veneenkeikutusta. Eikö ole oikein meitin nato-prosessi edennyt amerikkalaisten haluamassa tahdissa kun haluavat ystävällisesti vähän roudata valtaamastaan Irakista tuoda tänne syysturisteja?

Jari Rauhala Vastaus kommenttiin #12

Kommenttini liittyi muutaman natomyönteisen aiempiin yrityksiin saada Venäjä tästäkin syylliseksi. Jos Venäjä olisi oikeasti omista lähtokohdistaan Euroopalle ja myös Suomelle todellinen uhka, niin ei valtioita päästettäisi sekasortoon näillä kansainvaelluksilla, kun odotetavissa olisi kriisi Venäjän kanssa.

Vaikuttaa mahdolliselta, että Atlantin takaa ohjataan tätäkin "pakotetta".
Onhan ollut jo enemmän ja enemmän puhetta, miten heikko Eurooppa palvelee Usa-taustaisten etua. Vahvat valtiot sanovat oman mielipiteensä, heikot johtajat eivät.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Nykyinen hallitus tuhoaa suomea super erittäin tehokkaasti, ja onkin jo näilläkin käsittämömillä toimillaan jäävännyt itsensä työläisen enemmästä pieksemisestä. Lue ja ihmettele >>> http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100220455075_u...

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Minua kiinnostaa se kuka ne isot päätökset EU:ssa sanelee? Miten suppea se piiri loppujen lopuksi on jolla on se viimeinen sana?

Kun tutkii EU:n suuria "suuntaviivoja" niin hommahan on edennyt täysin systemaattisesti alusta saakka, alkaen valuutanvaihdosta, mistä ei kansan mielipidettä kysytty! Koko ajan on paremmin pärjäävien maiden taloutta heikennetty, niiden itsemääräämistä on heikennetty ja nyt alkaa alasajo olla valmis, vielä muutama naula arkkuun radikaaleilla toimenpiteillä joilla lisätään entisten hyvin pärjäävien taakkaa niin että kohta "selkä katkeaa"..

Kaikkiko sattumaa? Ei varmasti ole! Hallituksilla on korkein tieto käytössään ja kaikki mitä ne tekevät on tarkasti laskelmoitu! Kuka voittaa? Ainakin se 2% eliitti joka säätelee rahahanoja!

Hirvittävä skenaario se millaista seuraavien sukupolvien elämä tulee 50 vuoden sisällä ja sen jälkeen Eurostoliitossa olemaan...

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Tämä on harkittua taloustappamista. Kannattaa toki muistaa, että Suomen hallitus noudattaa jenkkiläisen McKinseyn konsulttifirman neuvoja.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Paradoksaalista tässä on se, että USA, Venäjä, Englanti ja Ranska vedättävät EU:n jäsenvaltioita mielensä mukaan. Kaiken takana on jenkkibankstereiden kartelli! Nämä pankkiirit, todellisuudessa liikepankkien johtoporras, tekevät huimaa tiliä eurooppalaisten päättäjien tyhmyydellä.

Kaikkihan muistaa vielä Elopin Nokia-kaappauksen. Kuinka helppoa se olikaan, ja varmaan Ollilan siunauksella! Kaikki vähänkin suuremmat firmat on joko kaapattu Suomesta tai sitten ne ovat lähteneet muuten vaan kun sosialismin luvatussa maassa ei mikään kannata. Banksterit tietää kyllä miten kokonainen valtio voidaan pistää kyykkyyn. Bankstereiden henkilökohtainen omaisuus joka rosvolla on miljardeja ellei kymmeniä sellaisia. Kun nämä maailman kaappaajat lyövät kierot päänsä yhteen niin olemme kaikki pulassa. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin sotilaallisia ja taloudellisia konflikteja, jotka lopuksi maksatetaan kansalla...

Rolle Törnroos

Toivottavasti keneltäkään ei jää huomaamatta se, miten tämä pakolaiskriisi vaikuttaa mm. suomalaisiin. Meidät suomalaiset pannaan toinen toisiamme vastaan. Se tarkoittaa, että meidät hajoitetaan pieniin ryhmiin, jotka "taistelevat" toinen toisiaan vastaan. Raportit tämän päivän mielenosoituksista kertovat juuri tästä. Sitä sanotaan hajoita ja hallitse politiikaksi. Eripuraisina emme pysty vastustamaan suuria muutoksia, jotka ovat edessämme. Liittovaltio ja itsenäisyyden menetys niistä suurimpana.

Toimituksen poiminnat